Trakehnerit Suomessa
Lämminveriratsujalostus on Suomessa vielä nuorta, vaikka jonkun tasoista siitostoimintaa onkin harrastettu jo 1500-luvulta lähtien. Suurin tarve hevosista oli armeijalla, kuten muissakin maissa maailmalla.
Kartanot harrastivat siitostoimintaa jossain määrin. Toiminnassa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista johdonmukaisuutta; eri rotuja risteytettiin sekalaisesti, suomenhevosista täysiverisiin. Esim. 1800-luvun lopulla Åminnen kartanoon hankittiin Puolassa syntynyt englantilainen täysiveriori Le Sarrazin, joka astui 19 tammaa, tammoista kaksi oli trakehnereita, kaksi suomenhevosia, neljä hunteria ja loput norfolkilaisia sek erilaisia risteytyksiä. Trakehnereista toinen, Alice, on ehkä ensimmäinen siitoksessa mainittu trakehner-tamma. Se sai Le Sarrazinista orivarsan Lohengrin.
Suomen armeijan ratsuväki tarvitsi paljon hevosia ja niinpä vähitellen alettiinkin vaatia upseeristolle kevyempiä ja parempia ratsuja suomenhevosten rinnalle. Monien vaiheiden kautta eläinlääkintäeverstiluutnantti Hannes Tallqvist teki vihdoin v. 1925 "ehdotuksen toimenpiteisiin ryhtymisestä lämminverisen, oloihimme soveltuvan hevosen aikaansaamiseksi ratsuväen tarpeisiin". Hänen ehdotuksensa mukaan, sen sijaan että astutettaisiin kotimaisia tammoja lämminverisillä oriilla (mieluimmin täysiverisillä), tuotettaisiin maahan sopiva määrä lämminverisiä siitokseen kelpaavia tammoja ja oriita.
Eri rotuja tutkittuaan hän ehdotti tähän tarkoitukseen itäpreussinhevosta. Hänen mukaansa se olisi sopivin, koska ilmanala ja maaperä olivat Itä-Preussissa verrattain samankaltaiset kuin Lounais-Suomessa, kauppapoliittiset suhteet olivat kunnossa - itäpreussilaiset paperitehtaat hankkivat puuta Suomesta -, siellä oli harjoitettu hevosjalostusta yli 200 vuoden ajan ja alue tuotti eniten hevosia Saksan armeijalle (yli 20 000 hevosta vuosittain). Ja mikä tärkeintä: rotu oli luja, kestävä ja sitkeä ratsu sekä sopiva myös maanviljelytyössä, josta olisi vaikeassa rahatilanteessa taloudellista hyötyä.
Tallqvist ehdotti, että delegaatio tekisi matkan Itä-Preussiin tutkimaan asiaa. Tätä hanketta varten perustettiin vuoden 1926 alussa "Hevosjalostusliitto lämminverisiitosta varten". Samana vuonna toteutettiin matka Trakehnenin-valtionsiittolaan sekä alueen yksityissiittoloihin, ja ehkä (valitettavasti) myös Berliinin ja Hannoverin alueen siittoloihin tutustumaan hannoverilaiseen rotuun. Silloisen Flyingen siittolan johtajan Samuelssonin ja norjalaisen valtionkonsulentin Wriedtin asiatuntijalausuntoihin luottaen, perusteena Skandinavian maissa saavutetut kokemukset mm. siitä, että trakehnereissa olisi liikaa täyttäverta ja eivät sen vuoksi sopeutuisi maataloustöihin, Suomeen loppujen lopuksi hankittiin Cellestä kaksi hannover-oritta ja 13 -tammaa.
' border=0 v:shapes="_x0000_i1026"> Mikä olisikaan trakehner-hevosen asema Suomessa jos päätös olisi ollut toinen?
Joten trakehner-hevosen esiintyminen Suomessa pysyi mitättömänä ja sattumanvaraisena. Ohessa muutamia hajamainintoja Suomessa olleista trakehnereista:
Kartanot harrastivat siitostoimintaa jossain määrin. Toiminnassa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista johdonmukaisuutta; eri rotuja risteytettiin sekalaisesti, suomenhevosista täysiverisiin. Esim. 1800-luvun lopulla Åminnen kartanoon hankittiin Puolassa syntynyt englantilainen täysiveriori Le Sarrazin, joka astui 19 tammaa, tammoista kaksi oli trakehnereita, kaksi suomenhevosia, neljä hunteria ja loput norfolkilaisia sek erilaisia risteytyksiä. Trakehnereista toinen, Alice, on ehkä ensimmäinen siitoksessa mainittu trakehner-tamma. Se sai Le Sarrazinista orivarsan Lohengrin.
Suomen armeijan ratsuväki tarvitsi paljon hevosia ja niinpä vähitellen alettiinkin vaatia upseeristolle kevyempiä ja parempia ratsuja suomenhevosten rinnalle. Monien vaiheiden kautta eläinlääkintäeverstiluutnantti Hannes Tallqvist teki vihdoin v. 1925 "ehdotuksen toimenpiteisiin ryhtymisestä lämminverisen, oloihimme soveltuvan hevosen aikaansaamiseksi ratsuväen tarpeisiin". Hänen ehdotuksensa mukaan, sen sijaan että astutettaisiin kotimaisia tammoja lämminverisillä oriilla (mieluimmin täysiverisillä), tuotettaisiin maahan sopiva määrä lämminverisiä siitokseen kelpaavia tammoja ja oriita.
Eri rotuja tutkittuaan hän ehdotti tähän tarkoitukseen itäpreussinhevosta. Hänen mukaansa se olisi sopivin, koska ilmanala ja maaperä olivat Itä-Preussissa verrattain samankaltaiset kuin Lounais-Suomessa, kauppapoliittiset suhteet olivat kunnossa - itäpreussilaiset paperitehtaat hankkivat puuta Suomesta -, siellä oli harjoitettu hevosjalostusta yli 200 vuoden ajan ja alue tuotti eniten hevosia Saksan armeijalle (yli 20 000 hevosta vuosittain). Ja mikä tärkeintä: rotu oli luja, kestävä ja sitkeä ratsu sekä sopiva myös maanviljelytyössä, josta olisi vaikeassa rahatilanteessa taloudellista hyötyä.
Tallqvist ehdotti, että delegaatio tekisi matkan Itä-Preussiin tutkimaan asiaa. Tätä hanketta varten perustettiin vuoden 1926 alussa "Hevosjalostusliitto lämminverisiitosta varten". Samana vuonna toteutettiin matka Trakehnenin-valtionsiittolaan sekä alueen yksityissiittoloihin, ja ehkä (valitettavasti) myös Berliinin ja Hannoverin alueen siittoloihin tutustumaan hannoverilaiseen rotuun. Silloisen Flyingen siittolan johtajan Samuelssonin ja norjalaisen valtionkonsulentin Wriedtin asiatuntijalausuntoihin luottaen, perusteena Skandinavian maissa saavutetut kokemukset mm. siitä, että trakehnereissa olisi liikaa täyttäverta ja eivät sen vuoksi sopeutuisi maataloustöihin, Suomeen loppujen lopuksi hankittiin Cellestä kaksi hannover-oritta ja 13 -tammaa.
' border=0 v:shapes="_x0000_i1026"> Mikä olisikaan trakehner-hevosen asema Suomessa jos päätös olisi ollut toinen?
Joten trakehner-hevosen esiintyminen Suomessa pysyi mitättömänä ja sattumanvaraisena. Ohessa muutamia hajamainintoja Suomessa olleista trakehnereista:
- sotasaaliina 36 hevosen joukossa oli yksi trakehner-tamma, Troila, jolla oli polttomerkki, joten se ainoastaan kantakirjattiin, koska muiden hevosten syntyperää ei voitu todistaa. Ypäjällä Puolustusvoimat jatkoivat sodan ja ratsuväen jalkauttamisen jälkeenkin lämminverijalostusta. Yksityiskasvattajat vähenivät huomattavasti taloudellisista syistä johtuen. Hevosjalostusliitto sai Ruotsista lainaksi vuosiksi 1951-52 Trakehnenin pääsiittolassa v. 1943 syntyneen oriin Held, isä Semper Idem emä Hela emänisä Puritaner. Held oli itse hyvä kenttähevonen ja jätti jälkeensä Suomeen 13 varsaa, joiden joukossa oli hyviä puoliverisiä estehevosia, kuten R. Plsen Rekas ja His Grace
- ori Ritus, s. 1960, i Stern xx e Rita ei Paraguay, Ritus on palkittu Suomessa AB I-palkinnolla v. 1976
Marsalkka Mannerheimin tamman Käthyn isä Kyffhäuser oli trakehner, tamman emä oli nimeltään Blanka Maire Andersson-Blondyx toi Keskustalliin v. 1960 Neuvostoliitosta Kirovin siittolasta nuoria hevosia, joiden joukossa mm. v. 1957 syntynyt trakehner-tamma Pesnja (e Sprafka i Piligrim ii Pythagoras) Christine Furuhjelm toi Puolasta v. 1974 Honkolan kartanoon trakehner-tamman Aryjka (e Aria ei Celsius i Colombo), joka oli kantavana oriista Poprad (e Poprawka ei Pilgrim i Traum). Seuraavana vuonna - 1975 siis - Aryjka varsoi tammavarsan Papandrea, joka sittemmin 1980-luvulla - ratsastajanaan Juhani Eho - oli yksi Suomen menestyneimmistä estepuolen trakehnereista. Oheinen kuva on otettu v. 1982, ratsastaja Juhani Eho. Tammalla kilpaili ensin nuorten hevosten luokissa 1980 ja -81 Anssi Tervo, myöhemmin 1982,-83 ja -84 Juhani Eho (mm. Helsinki Horse Show'ssa 1983, silloin se ei vielä ollut HIHS) sijoittuen 45 kertaa Re III A ja Re II A -luokissa (II A = vaativa, kansallinen luokka). Vuonna 1985 tamma varsoi oriista Hostrup tammavarsan Papagena. Papandrea jouduttiin lopettamaan v. 1987 loukkaantumisen vuoksi.
Papandrea oli pienikokoinen - sk 158 cm -, silti se voitti esim. v. 1983 Hippodrom korkeuskilpailun Ruskeasuolla tuloksella 175 cm (ratsastaja Juhani Eho yritti vielä 180cm, mutta pudotti omalla jalallaan ylimmän puomin, eli tamma kyllä selvitti tuonkin korkeuden!).
Papandrea oli kantakirjattu v. 1979 II:lla. Christine Furuhjelm sai Papandreasta Ratsujalostusliiton kasvattajapalkinnon.
Papandrean is Poprad oli itse ansioitunut hyppääjä. Se otti osaa kaksiin olympialaisiin Puolan joukkueessa (mm. Meksikossa 1968), ori myytiin myöhemmin USA:han trakehner-jalostukseen. Aryjka varsoi vielä kaksi muuta varsaa, isänä niille oli Ritus.
Papandrea oli pienikokoinen - sk 158 cm -, silti se voitti esim. v. 1983 Hippodrom korkeuskilpailun Ruskeasuolla tuloksella 175 cm (ratsastaja Juhani Eho yritti vielä 180cm, mutta pudotti omalla jalallaan ylimmän puomin, eli tamma kyllä selvitti tuonkin korkeuden!).
Papandrea oli kantakirjattu v. 1979 II:lla. Christine Furuhjelm sai Papandreasta Ratsujalostusliiton kasvattajapalkinnon.
Papandrean is Poprad oli itse ansioitunut hyppääjä. Se otti osaa kaksiin olympialaisiin Puolan joukkueessa (mm. Meksikossa 1968), ori myytiin myöhemmin USA:han trakehner-jalostukseen. Aryjka varsoi vielä kaksi muuta varsaa, isänä niille oli Ritus.
Koko trakehnereiden historia Suomessa on kaiken kaikkiaan ollut hyvin sattumanvaraista - ei missään nimessä suunnitelmallista jalostusta; trakehnerit tulivat muiden rotujen joukossa ratsuja muualta hankittaessa, kuten esim. Saksasta, Puolasta, Neuvostoliitosta (Venäjältä), Virosta jne.
Ensimmäiset vartavasten trakehner-jalostukseen Suomeen hankitut tammat ovat Pirjo Majurinin v. 2002 maahan tuomat v. 1992 syntynyt Diana (Fabian - Elfenglanz - Flaneur) ja sen varsa, v. 2002 syntynyt Donau (King Arthur - Fabian - Elfenglanz). Tammat ovat tunnetun saksalaisen kasvattajan Peter Baumin kasvatteja. Hänen kasvattejaan ovat myös - edellä mainitun Dianan isä - sekä Stettin. Aivan äskettäin tämä hieno Suomeen asettunut tammasuku on saanut lisää vahvistusta, kun Dianan ensimmäinen varsa Diva (i Partout) - kasvattajana niin ikään Peter Baum - saapui Suomeen helmikuussa 2008. Ori Fabian
Ensimmäiset vartavasten trakehner-jalostukseen Suomeen hankitut tammat ovat Pirjo Majurinin v. 2002 maahan tuomat v. 1992 syntynyt Diana (Fabian - Elfenglanz - Flaneur) ja sen varsa, v. 2002 syntynyt Donau (King Arthur - Fabian - Elfenglanz). Tammat ovat tunnetun saksalaisen kasvattajan Peter Baumin kasvatteja. Hänen kasvattejaan ovat myös - edellä mainitun Dianan isä - sekä Stettin. Aivan äskettäin tämä hieno Suomeen asettunut tammasuku on saanut lisää vahvistusta, kun Dianan ensimmäinen varsa Diva (i Partout) - kasvattajana niin ikään Peter Baum - saapui Suomeen helmikuussa 2008. Ori Fabian
